Johtamisen perusteiden luennolla 7.11. vierailijana oli Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä kertomassa kuluttajaosuuskunnan johtamisesta.
Osuuskaupan erottaa muista yritysmuodoista se, ettei se ole pelkkä liikeyritys vaan sen vastaparina on jäsenyhteisö. Näiden kahden pitkän aikavälin tasapaino on tärkeä. Pohjois-Karjalan osuuskauppa tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen ja edistää myös Pohjois-Karjalan elinvoimaisuutta.
Juha Kivelä kertoi omat johtamisen teesinsä. Näistä ensimmäisenä hän mainitsi "silmät liekehtien suurella sydämellä" eli asenne, tahto ja rohkeus ratkaisevat - asiantuntijuus ja osaaminen seuraa. Intohimolla on vaikutusta työtulokseen ja motivoimiseen. Jos johtaja on intohimoinen, tämä sama intohimo siirtyy myös työntekijöihin. Asenteella on merkitystä johtamisessa paljoltikin. Johtajan ei kuulu lannistua tai epäröidä, vaan tahtoa ja rohkeutta tulee olla menestyäkseen johtajana.
Hän mainitsi Kaizen-periaatteen, joka on jatkuvan parantamisen periaate. Pyritään kokoajan kohti parempaa. Asennoitumalla siihen, että tänään on parempi kuin eilen ja huomenna on parempi kuin tänään päästään parempaan tulokseen. Ajattelemalla näin ei myöskään tarvitse vaipua epätoivoon epäonnistuessaan, sillä huominen menee paremmin.
Kivelän mielestä on puhujia ja tekijöitä "Jäljet hangessa kertovat totuuden" Tekijät ovat ne, jotka saavat aikaiseksi ja joiden työskentelyssä näkyy tulos. Puhujat saattavat jossittella ja suunnitella, mutta ilman konkreettista tulosta ei päästä eteenpäin. Tälläisiin epäkohtiin on tartuttava viivyttelemättä.
Hänen teeseistään kävi ilmi, että kilpailukyvystä huolehtiminen ei ole irrallinen projekti, vaan jatkuva prosessi. Kilpailukykyyn vaikuttaa kokoaikainen yrityksen toiminta ja sen sisällä tehdyt päätökset. Kilpailukykyyn vaikuttaa myös tulos. Hän mainitsi teeseissään, että keskiarvoon tyytyminen on varmin tie syöksyrinteeseen. Itse olen huomannut, ettei kehitystä tapahdu jos suostuu tyytymään keskiarvoiseen tulokseen.
Kivelän teeseissä mainitaan myös syvempi ymmärtäminen yksilön kannalta ja kuinka ei ole olemassa oikeaa tai väärää, on ainoastaan eri näkökulmia. Yksilölle tulisi antaa mahdollisuus tulla kuulluksi ja mahdollisuus tuoda esille omia näkökulmiaan. Yrittänyttä ei pidä myöskään rangaista ja epäonnistumista ei tule pelätä kuten Kivelä teeseissään mainitsee. Ilman yrittämistä ei voida onnistua ja ilman epäonnistumista ei voida oppia mikä toimii ja mikä ei. Vaikeuksien kautta voittoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti